Moottoripyörien katsastuspakko

24.12.2013

 

Klikkaa tästä ellet pysty lukemaan tätä sähköpostia

 

 

 

 

19. 12. 2013

Tahti tiivistyy

Onneksi tulevaisuuteen ei voi nähdä! Jos olisin vuoden alussa tiennyt sen työmäärän, joka minulle annetaan, olisivat polvet lyöneet loukkua. Edellisestä uutiskirjeestä on kulunut vasta kolme viikkoa, mutta paljon on kerrottavaa.

 

EU:n lainsäädäntöelimissä on pitkään hiottu ns. katsastuspakettia. Se koostuu kolmesta lakitekstistä: katsastusdirektiivistä, tienvarsikatsastusten direktiivistä ja ajoneuvojen rekisteröintidokumentteja säätelevästä direktiivistä. Suomen kannalta suurin kysymys on ollut moottoripyörien katsastuttaminen. Komissio esitti sitä jäsenmaille pakolliseksi ja parlamentti päätyi tiukkojen vaiheiden jälkeen samalle kannalle. Jäsenmaiden muodostama neuvosto oli moottoripyörien pakkokatsastuttamisen suhteen nihkeämpi. 

Olin itse mukana parlamentin neuvottelutiimissä loppuvaiheen "trilogeissa" eli neuvoston, komission ja parlamentin kolmikantaneuvotteluissa. Tunsin oloni hiukan myyrämäiseksi, koska ajoin neuvottelutiimimme sisällä mahdollisimman joustavaa linjaa moottoripyörien katsastuttamiseen. 

 

En ole koskaan omistanut moottoripyörää, mutta tein kaikkeni sen eteen, ettei Suome velvoitettaisi moottoripyörien katsastuttamiseen. Mielestäni esitys oli älytön siksi, että komissio ei tarkastellut sen perusteeksi jäsenmaiden suuria tilastollisia eroja. Tämä oli minulle aika tyypillinen esimerkki sellaisesta lainsäädännöstä, joka on suomalaisten kannalta parhaimmillaankin yhdentekevää ja pahimmillaan turhauttavaa, turhaa ja ärsyttävää. 

 

Lopputulos selvisi viimein tällä viikolla, ja se on suoraan sanoen aikamoinen voitto. Suomi välttyy kuin välttyykin moottoripyörien pakkokatsastuttamiselta. Voit lukea ponnistelun tuloksesta tarkemmin täältä

 

Teen tätä työtä sillä ajatuksella, että voin palvella EU:n päätöksenteossa Suomen etuja. Niinpä olin innoissani, kun joulukuu tarjosi siihen toisenkin mahdollisuuden. Suomen paikka Euroopan unionin tilintarkastustuomioistuimessa oli joutumassa vaaraan. Asiasta äänestettiin budjettitarkastusvaliokunnassa, jossa olen EPP-ryhmän varapuheenjohtaja. 

 

Äänestyksestä tuli äärimmäisen tiukka. Olin jo ennen äänestystä saanut ryhmäni mepit kyseisessä valiokunnassa taivuteltua siihen, että vastustamme kaikkia pyrkimyksiä jäsenmaiden määrän vähentämiseen. Lopulta yksi esityksistä, jossa jäsenmaiden määrää ehdotettiin pudotettavaksi puoleen nykyisestä, ylsi äänestyksessä tasatulokseen 11-11. Äänten mennessä tasan esitys kaatuu, joten Suomen edustaja Ville Itälä voi keskittyä jälleen rauhassa työhönsä.

 

Joulukuu toi parlamentissa valokeilaan jälleen EU:n tulevan rahoituskauden tärkeimmän liikennehankkeen - Rail Balticin. Virolaismeppi Tunne Kelamin järjestämään tilaisuuteen kokoontuivat hankkeen puolestapuhujat parlamentissa ja sen liepeillä. Läsnä olivat mm. EU-parlamentin puhemies Martin Schulz (S&D, Saksa) ja liikennekomissaari, virolainen Siim Kallas. 

Pidin kokouksessa tiukkasävyisen puheenvuoron, jossa kehotin EU:ta ja sen jäsenmaita olemaan kuuntelematta liiaksi Venäjän toiveita Baltian ja Keski-Euroopan yhdistävän rautatien suunnitelmissa. Tallinnasta Varsovaan ja lopulta aina Berliiniin asti yhdistävä nopea rautatieyhteys on historiallisen tärkeä liikennehanke, jolla tulee olemaan merkityksensä myös Suomen logistiikalle ja matkustajaliikenteelle.

 

Joulukuulle osui myös synkempää asiaa. Kirjoitin Maaseudun Tulevaisuudessa viljelijöiden henkisestä ahdistuksesta Ranskassa, Irlannissa ja etenkin Suomessa. Asiaa pitää selvittää, ja vaikuttaa tilanteen helpottamiseksi kaikin mahdollisin keinoin. Olen tehnyt parlamentin maatalousvaliokunnassa asiaan epäsuorasti liittyvän esityksen.

 

Lue aiheesta tarkemmin täältä

 

Nyt on vuorossa pieni levähdys ja joulunvietto :) Täytyy kerätä voimia, sillä tammikuussa on heti edessä loppukiihdytys Suomen raskaan kuljetusliikenteen Euroopan viennin pelastamiseksi. Palaan tuohon ns. rekkamietintöön tarkemmin tammikuussa, samoin kuin valmisteilla oleviin 32 mietintöön EU-virastojen vastuuvapauksista, joiden raportööri nyt olen.

 

Oikein hyvää ja rauhallista joulua sekä onnellista uutta vuotta!

YHTEYSTIEDOT

Petri Sarvamaa
MEP, Euroopan parlamentin jäsen
puh.+32 (0)2 28 45647
petri.sarvamaa@europarl.europa.eu

 

 

Muokkaa asetuksiasi »   |   Peruuta uutiskirje »