Tekstin alkuun
Etusivu - Yhteisö
Kevätkokous

Kevätkokous ja ministeri Vehviläisen tapaaminen pidettiin 12.5.2009 Kokoomuksen puoluetoimistolla

 

Kokouksessa käsiteltiin sääntöMääräiset asiat. Kokouksen hyväksytty pöytäkirja on luettavissa liitteessä.

 

Lisäksi ja tärkeimpänä: kevätkokouksen tilannekatsauksen piti liikenneministeri Anu Vehviläinen. Alustuksen jälkeen käytiin vilkas keskustelu koko sen ajan joka ministerillä oli käytettävissä. Ministerin toiveesta toimitimme hänelle oman "toivelistamme", kehitettäviä ja korjattavia liikennepoliittisia asioita motoristin silmin katsottuna.

 

Tässä lyhyt lista ministerin puheesta sekä lopussa koonti meidän ministeriöön lähettämistämme aiheista:

 

Muistio liikenneministeri Anu Vehviläisen ja MC Kokoomuksen tapaaminen 12.5.2009

Ministerin esille nostamia aiheita:

Hallituksella onnistunut autoverotuspäätös joka astui voimaan 2008 alussa.

Vehviläisen visio tulevasta uudistuksesta: - Onko järkevää verottaa hankintaa ja omistusta, pitäisikö verotus olla kulupohjainen? Hollanti lähtee siihen 2012

Suomessa 80.000 km tiestöä josta puolet päällystetty. Maanteiden päällysteiden uusimiseen ja samalla tehtävään tierakenteiden vahvistamiseen käytetään tänä vuonna noin 140 miljoonaa euroa. Summa on samaa tasoa kuin kolmena aikaisempana vuonna. Tiehallinnon mukaan kunnon ylläpitämiseksi olisi tarpeen uusia vuosittain 4000 kilometriä päällysteitä, mutta nykyisellä rahoituksella ennakoidaan tänä vuonna saatavan päällystettyä vain noin 3100 kilometriä.

Kirkkonummi-Kivenlahti lähtee liikkeelle

Suomessa ei ole tulossa vaijeria keskikaistan laitaan.

Keskikaista alun merkintää suunnitellaan parannettavaksi.

Katsastus: muualla Euroopassa (17 maata) on katsastus moottoripyörillä. Onko Suomella erityisolosuhteet ja voidaanko vaikuttaa että asiassa olisi kansalliset päätökset mahdollisia -> Kokouksen tahto oli että pitää vaikuttaa kansallisen itsemääräämisen säilymiseksi
Perusteluina katsastusta vastaan:  esim. turvallisuudelle katsastusta ei voi perustella, renkaat ovat suurin vaaran aiheuttaja ja niistä pitää jokainen motoristi jo itse huolen. Katsastuskonttoreilla ole todellista välineistöä moottoripyörien katsastukseen eikä välttämättä henkilökuntaakaan. Kuka uskaltaa antaa oman pyöränsä täysin ulkopuolisen testattavaksi täydellistä läpikäymistä varten?

Kokouksen esille nostamia toiveita jotka lähetettiin jälkikäteen ministeri Vehviläiselle tiedoksi (hänen pyynnöstään)

  • Vastustamme jyrkästi vuosikatsastuksen ulottamista moottoripyöriin. 
  • Moottoripyörillä on verotus mutta millään muulla vapaa-ajankulkuneuvolla ei, miksi?
  • Rekisteriote on tällä hetkellä monen a4-sivun kokoinen. Miksei sitä tehdä pankkikorttikokoon?
  • Katsastusviranomaisten sähköistä palvelua parannettava.
  • Oikeille kääntyminen pitäisi saada vapaaksi omalla vastuulla. Liikennemerkeillä kielletään milloin se ei ole luvallista. Lisää liikenteen joustavuutta ja sujuvuutta. Käytäntö on voimassa monissa maissa.
  • Tien pientareet ja erityisesti risteykset sellaisiksi, että isolla ajoneuvolla ei voi oikaista, pientareen kautta. Näin vaarallinen tielle siirtyvä hiekka saadaan pois.
  • Paikkauksien ja suojateiden kitkakertoimia lisättävä.
    • Esimerkkinä nelostiellä on ainakin Joutsasta pohjoisen vaikka kuinka paljon piellä tehtyjä paikkauksia (liukkaita)! Vaajakosken moottoritiellä erityisen paljon!

 

© 2007 Yhteisö - Tekninen toteutus Optinet kotisivut